maanantai 26. maaliskuuta 2012

Sinisimpukat valkoviinissä vol 2

Kun viimeksi teimme sinisimpukoita, valittelin että liemi jäi laimean vaimeaksi versioksi siitä mitä on saatu ravintolassa. No nyt ei jäänyt. On muuten upea tunne kun huomaa että näistä yrityksistä ja erehdyksistä on joskus oikeasti hyötyä. :)))

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Key lime -piiras

Meillä oli viikonloppuna illallisvieraita. Ruokimme heitä alkuun sinisimpukoilla ja focaccialla ja jatkoimme siitä ylikypsällä kasslerilla ja lampaankääpäpaistoksella. Mutta niistä lisää myöhemmin. Jälkiruoka oli nimittäin niin hyvää, että se ansaitsee tulla postatuksi ensimmäisenä.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Pitsaa!!!

Saimme joululahjaksi tammisaarelaisilta ystäviltämme hienon hienoja vehnäjauhoja, jotka olivat kotoisin Södergårdin tilalta. Jauhoista oli tietysti tarkoitus tehdä pitsaa, mutta jostain syystä koko pitsaidea jäi unholaan talven ajaksi. Kun sitten viime viikolla törmäsin tähän Thetki-blogin postaukseen täydellisestä pitsasta (ja uusi Kenwoodkin nökötti keittiössä odottamassa taikinan vaivaamista) niin pitsan tekoonhan sitä oli ryhdyttävä!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Burgundin pata

Kirjastoleikkimme jatkuu! T vietti viime viikon perjantaina vapaapäivää ja oli ilokseni käynyt päivällä kirjastosta. Mukanaan hän toi tällä kertaa Maija Silvennoisen keittokirjan "Maijan lihakirja". Kirja vaikutti ensi vaikutelmalta ihan helmeltä, koska siinä käytiin läpi eri lihojen osat ja kypsyysasteet jne. Tarkemman tarkastelun jälkeen kirja kuitenkin alkoi tuntua hitusen vanhahtavalta ja ohjeetkin aika suurpiirteisiltä.... Noo, sillä mennään!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

"Näiden takia en karppaa" -sämpylät

Kerroin aiemmin keittiömme uusimmasta tulokkaasta, Kenwoodin Major yleiskoneesta. Suurin syy miksi halusin kunnon yleiskoneen on leivän teko. En vielä osaa tehdä leipää, mutta haluaisin kovasti opetella. Siksi ilahduin kovasti kun ystäväni T tarjosi heti kokeiltavaksi näitä sikahyviä sämpylöitä, jotka ovat pinnalta ihanan rapeita ja sisältä superkuohkeita.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Oma maa makkara

Yksi meidän perheen pitkäaikaisista haaveista kävi toteen alkuviikosta, kun posti toimitti suuren suuren paketin. Paketin sisältä löytyi Kenwood Major yleiskone kaiken maailman hilavitkuttimineen. Tällaista aarretta ei voinut tietenkään voinut vihkiä käyttöön millä tahansa rupukermavaahdolla, vaan ihka ensimmäiseksi päätimme tehdä sillä makkaraa.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Täydellinen lasagne

Olen kokeillut aika montaa lasagnereseptiä, ja toiset ovat olleet parempia kuin toiset. Niissä kaikissa on ollut kuitenkin yksi puute, nimittäin maku. Kyllähän ne siis ovat hyvältä maistuneet, mutta makua olisi saanut olla enemmän. Olen yrittänyt paikata tätä puutetta lisäämällä mausteita tupla- tai triplamäärät ohjeisiin verrattuna, mutta eipä ole auttanut.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Chili con Jamie

Aurinkoiset kevätpäivät suorastaan huuuuutavat tekemään jotain pataruokaa, jonka kypsymistä voi mennä odottelemaan vaikka pulkkamäkeen. Koska meidän viime viikon ruokailujen teemana näkyi olevan chili, viikko oli hyvä päättää sunnuntaina Chili con carnella.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Broileria ananas-chili-inkiväärikastikkeessa

Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Kerroin aikaisemmin keksimästäni kirjastoleikistä, johon T innokkaasti ryhtyi. Koska T hoiti osuutensa mallikkaasti ja ajoissa, en minäkään voinut jäädä huonommaksi vaan hoidin osuuteni hetimiten myös.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Mausteinen jerk-kana

Kävin pari viikkoa sitten palauttamassa (myöhässä) kirjastoon läjän puutarhakirjoja. Tuli sitten samalla mieleen vilkaista, että mitä meidän kotikirjaston keittokirjahyllystä mahtaisi löytyä. Ja sieltähän löytyi tietysti vaikka ja mitä!!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Piirakkatehdas

Kummityttöni luokka keräsi viime viikonloppuna rahaa leirikouluaan varten pitämällä kahviota käsityömyyjäisissä Keravalla. Minäkin halusin kantaa korteni kekoon ja lupasin leipoa suolaisia piiraita kahvilassa myytäväksi.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Retki Tampereelle Ravinteli Berthaan

Saimme veljeni perheeltä joululahjaksi lahjakortin Tampereen ravinteli Berthaan, jonne ehdimme vihdoin tekemään retken viime viikonloppuna. Bertha on puolitoista vuotta sitten perustettu bistrotyyppinen, lähialueen tuottajien raaka-aineita suosiva ravintola. Erinomaisen mukava lisä Tampereen ravintolatarjontaan!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...