tiistai 10. huhtikuuta 2012

Macaronit pääsiäisen väreissä

En tiedä miten tässä on päässyt käymään näin, mutta laskin juuri että mulla on n. 20 ohjetta postaamatta. Kääks.. Ruokaa on laitettu ihan himona viime viikkoina, mutta aika ei ole riittänyt niiden kirjaamiseen. Lisäksi olen huomannut, että maaliskuussa aloitettu kylvöleikki on myös aikamoinen aikasyöppö... No, nyt on kaikki taimet koulittu, joten on aika alkaa purkamaan ruokakuvien sumaa koneelta.

Kaikista parin viime viikon virityksistä ehkä eniten innoissani olen macaroneista, jotka sain ensimmäistä kertaa onnistumaan niin hyvin että kehtaan postata tänne kuvia! :) No en ole tehnytkään niitä kuin kerran aiemmin, Akseli Herlevin kirjan mascarpone-vanilja-macaronien ohjeella, mutta niistä tuli ihan hirveitä höttöjä. Tuulihattuja olivat jos jotain. Tällä kertaa käytin kuoriin tätä Jauhot suussa -blogin erinomaista ohjetta (ranskalaista), ja onnistuin saamaan niistä varsin mallikkaita! Jonkin verran kuori valitettavasti lätsähti tuon "jalan" osalta, joten ehkä seuraavalla kerralla yritän jättää taikinan pikkuisen paksummaksi.

Tein macaroneja pääsiäislauantaina, ja tietysti pääsiäisen väreissä - makuina sitruuna ja pistaasi. Sitruunatäytteen ohjeen otin täältä ja pistaasitäytteen ohjeen täältä. Sitruunatäytteeseen kuuluneen lemon curdin halusin tehdä itse, mutta se epäonnistui täysin. Lemon curd jäi lopulta kokonaan pois macaronin välistä, ja laitoinkin siksi enemmän sitruunaa mascarponen sekaan. Lemon curd olisi kyllä epäilemättä toiminut loistavasti... Pistaasitäyte oli loistava, mutta laitoin pistaasia jonkin verran enemmän kuin ohjeessa oli, koska täyte maistui minusta sellaisenaan hieman liikaa voilta.

Valmiit macaronit pysyivät muutaman päivän varsin hyvänä jääkaapissa.Sitruunamacaronit pehmenivät, kun kuori veti täytteestä nestettä, mutta pinta pysyi rapeana. Pistaasimacaronit sen sijaan pysyivät hyvinkin rapsakkana. Jääkaapissa täyte oli ehkä hieman kovaa, joten niitä säilyttäisin mieluummin huoneenlämmössä.


Macaron-kuoret
  • 90 g valkuaista (vanhennutettu 1 vrk huoneenlämmössä)
  • 30 g hienoa sokeria
  • 200 g tomusokeria
  • 110 g mantelijauhoa
  • keltaista elintarvikeväriä sitruunamacaroneihin ja vihreää pistaasimacaroneihin.
Mittaa siivilöity mantelijauho ja tomusokeri kulhoon ja siirrä odottamaan. Vatkaa valkuaisia ja kun ne alkavat muodostaa kevyttä vaahtoa, lisää hieno sokeri vähän kerrallaan ja vatkaa vaahto kiiltäväksi marengiksi (varo kuitenkin ylivatkaamista). 

Sekoita tomusokeri-mantelijauhoseos vaahtoon käännellen ensi nopeasti ja sitten tahtia hidastaen. Lisää mahdollinen väri puolessa välissä kääntelyä. (Seoksen pitäisi olla sopivaa kun vedät veitsellä viillon taikinaan ja 10 sekunnissa kuvio häviää ja taikinan pinta tasaantuu. Mikäli taikina tuntuu vielä liian paksulta, kääntele sitä pari kertaa ja kokeile uudestaan.)

Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota leivinpaperilla peitetylle pellille haluamasi kokoisia taikinaympyröitä (esim. n. 3 cm halkaisijaltaan). Pursotettuasi pellillisen kopauta peltiä kevyesti muutaman kerran pöytäpintaa vasten. Anna taikinan levätä 30-60 min ennen paistamista. 

Paista 150°C:ssa n. 18 min. Jäähdytä kuoret täysin ennen täyttämistä.

Sitruunatäyte
  • 150 g Mascarponejuustoa
  • 1 raastettu sitruunankuori
  • 2 tl sitruunanmehua
  • (lemon curdia)
Pistaasitäyte
  • 75 g voita
  • 1,5 dl tomusokeria
  • 1,5 dl pistaasijauhetta
  • 2 rkl sokeria

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...