maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kirsikkaribsit Weberin savustussukkulassa

Tehtiinpä sitten tuossa vaatimattomasti parhaita ribsejä ever. Eikä tietenkään syömässä ketään muita kuin me. Kuinka te nyt sitten uskoisitte että ne oli hyviä? Tällaisina päivinä kun tekee jotain törkeän hyvää ruokaa, toivoisi että ruokapöydässä istuisi meidän kanssa kaikki. No, saatte nyt vaan luvan uskoa.

Kirsikkakastikkeita on keitelty possulle viime aikoina tiuhaan monissa hyvissä blogeissa (mm. Onko Nälkä? ja Liemessä). Muistin tämän kun kävimme kaupassa hakemassa BBQ-soossiaineksia ja iltatorilta tarttui käsiin myös pussillinen kirsikoita. Kirsikkakastike toimi hyvänä inspiraationa, mutta kuten yleensä kastikkeen teossa, sinne tulee nakeltua keitellessä sekaan vähän sitä sun tätä. Kastikkeiden teossa on juuri se hienous, että niitä voi tuunata juuri niin pitkään kunnes maku on omaan suuhun sopiva. Paitsi jos menee laittamaan jo alkuunsa liikaa chiliä (been there, done that). Sen verran kaikenlaista tuli tähän soossiin laitettua, että kirsikka taisi jäädä maussa vähän muiden varjoon. Mukavaa makeutta ja hedelmällisyyttä se silti epäilemättä antoi. Jos haluat kunnolla kirsikkaista kastiketta niin tsekkaa nuo yllämainitut blogit.

Kastiketta tärkeämpi syy ribsien herkullisuuteen on nimittäin kuitenkin tuo Weberin smokey mountain cooker, joka nyt vaan on ihan törkeän hyvä peli kaikkiin "hitaasti hyvää tulee" BBQ-ruokiin. Sillä muuten voi paistaa myös piirakkaa jälkkäriksi! Vihdoin mulla on uuni mökillä! Sydän! Hankkikaa tekin sellainen! Tämä ei ole maksettu mainos. Niin ne ribsit. Tässäpä ohje.


Savustetut kirsikkaribsit
(neljälle)
  • 2kg ribsejä
  • Weberin savustussukkula ja savustuslastuja
kuivamausteseos
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • 4 rkl paahdettua sipulia
  • 4 rkl suolaa
  • 4 rkl fariinisokeria
  • 2 rkl (savu)paprikajauhetta
  • 2 rkl cayannepippuria
  • 2 rkl chilijauhetta
kirsikkakastike
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 hienonnettu punasipuli
  • 4 hienonnettua valkosipulinkynttä
  • 500g paseerattua tomaattia
  • 3 dl kokista
  • 3 dl perattuja kirsikoita
  • 1 rkl Worcester-kastiketta
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl ketsuppia
  • 2 rkl fariinisokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 tl cayannepippuria
  • 1 tl chilijauhetta
  • 1 tl (savu)paprikajauhetta
Sekoita kuivamausteseoksen ainekset ja hiero ne ribsien pintaan. Anna maustua kylmässä muutama tunti tai mieluiten seuraavaan päivään. Hauduta ribsejä Weberin savustimessa ensin kolme-neljä tuntia sellaisenaan ja viimeiset kaksi tuntia folioon käärittynä.

Valmista ribsien hautuessa kastike. Kuullota sipuleita kattilassa öljyssä viitisen minuuttia. Lisää muut aineet ja keittele kasaan parisen kymmentä minuuttia. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa, makeutta, hapokkuutta tai potkua käsillä olevista purkeista.

Valele ribsit kastikkeella ja glaseeraa niihin tahmea pinta normigrillissä. Tarjoa ribsit BBQ-kastikkeen ja raikkaan salaatin kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...