torstai 3. syyskuuta 2015

Lohikeitto

Voisin laittaa tähän jonkun intron viilenevistä päivistä ja ihanista höyryävistä keitoista, mutta tosiasiassa olen himoinnut lohikeittoa koko kesän. Ehkä tämä on joku jälkiraskauden oire, kun raskausaikana ei ollut muita ruokaintohimoja kuin appelsiinimehu... Lohikeittoa on siis tullut syötyä useamman kerran, ja paras niistä on muuten nautittu Bryggerissä. Ettäs tiedätte jos liikutte Kauppatorin tai Krunikan huudeilla.

Lohikeittohimoni kasvoi viimein siihen pisteeseen, ettei lautanen enää riittänyt vaan sitä oli saatava koko kattila. Eipä sitten muuta kuin kokkaamaan lohikeittoa - ensimmäistä kertaa! Bryggerin lohikeitto oli liemeltään kirkas ja vähän punertava, mutta siihen sekoitettiin itse jämäkkä kerma. En kuitenkaan uskaltanut lähteä kikkailemaan näin ensimmäisellä kerralla millään tomaateilla, vaan halusin pysyä perinteisellä linjalla. 

Lohikeiton netistä löytyvät ohjeet ovat muuten liikuttavan yhdenmukaisia. Konsensus on selkeästi saavutettu ja mitäpä sitä sitten hyvää muuttamaan. Villeimmät poikkeavuudet (jos kirkasliemisiä keittoja ei lasketa) on lisätä keittoon sulatejuustoa, kylmäsavulohta tai leipäjuustoa. Pääosa ohjeista oli kuitenkin hyvin samasta puusta veistettyjä. 


Itse poikkesin ns. normiohjeesta siinä, että lisäsin keittoon pari hyvin anteliasta ruokalusikallista smetanaa - koska 2dl kuohukermaa tuntui niin kovin vähäiseltä rasvamäärältä... hehee. Lohikeiton kanssa nautittiin grillissä kärtsättyä ruisleipää, voin kanssa, kuinkas muuten. Syksy! Mikä ihana syy alkaa kerätä rasvakerrosta talven varalle!

Lohikeitto 
  • n. 10 perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 1 rkl voita
  • 1 l vettä
  • 1-2 kalafondia tai kalaliemikuutiota
  • 1 kg lohifilettä
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl maustepippureita
  • 2 laakerinlehteä
  • 2 dl kermaa
  • 1 dl smetanaa
  • tuoretta ruohosipulia ja tilliä
Kuori ja paloittele perunat ja porkkana, silppua sipuli. Kuullota sipulia hetki voissa, lisää sitten vesi ja mausteet. Kun vesi kiehuu, lisää joukkoon porkkanat ja hetken päästä perunat. Paloittele lohi ja lisää keittoon kun kasvikset ovat lähes kypsiä. Kun lohi on kypsää, lisää kerma, smetana ja silputut ruohosipuli ja tilli. Tarkista suola ja nauti!


   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...