tiistai 22. syyskuuta 2015

Meksikolainen mustapapu-kanakeitto

Mainiossa Ripaus tryffeliä -blogissa emännöidään tässä kuussa Kuukauden ruokahaastetta, jonka aiheena on sadonkorjuu. Koska tomaatit ja omenat tuli jo syötyä, päätin että meikäläinen nostaa jalustalle Aji Christal -chilin, joka on heikosta kesästä huolimatta kasvanut komeisiin mittoihin ja pukannut hedelmän jos toisenkin. Sisätiloissa tosin...

Sorrun chilin kasvatuksessa aina siihen, että siemeniä tilatessa tilaan tusinan lajikkeita kun en osaa päättää mitä haluaisin. Sitten laitan jokaista lajiketta itämään ihan liikaa ja lopulta mulla on talo täynnä chilin taimia. Sitten käy vielä aina niin että hienot lajikenimeämisjärjestelmäni kusevat ja lopulta mulla on talo täynnä taimia mistä ei ole mitään käsitystä että kuka on kukin. Loppukesästä olen niin kyllästynyt työlääseen chiliviljelmääni etten viitsi hoitaa niitä loppuun.


Tänä vuonna kaikki oli toisin, koska tiesin että mulla on kesällä kasvatettavana yksi pieni ihmisen taimi. Ei chileä. Tai no jos kuitenkin yksi! Se yksi löytyi kevään puutarhamessuilta Poppamiehen tiskiltä ja onkin osoittautunut oikein hyväksi yksilöksi, kuten yllä mainitsin. Nyt kun chilejä on vain yksi eikä koko pihallista, niin sen voisi koittaa saada pysymään hengissä ensi kesäänkin saakka. Jee!

Chilistä korjasin tänään satoa yhden hedelmän verran, ja se sai kunnian maustaa herkullista meksikolaista mustapapu-kanakeittoa, jolla osallistun syyskuun Ruokahaasteeseen. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että olen postannut tämän keiton ohjeen eri nimellä joskus blogini alkuaikoina, mutta koska se on niiiiiiiin ässä keitto, on sen aika nousta takaisin tapetille vähän houkuttelevampien kuvien kera. Ja onhan resepti tietysti hieman parantunut vuosien varrella.


Meksikolainen mustapapu-kanakeitto
  • 1 pkt broilerin fileitä
  • rypsiöljyä 
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • 1 prk mustapapuja
  • 1 prk maissia
  • tuoretta chiliä / jauhettua chiliä / kourallinen säilykejalapenoja
  • 1 l kanalientä
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl fariinisokeria
  • suolaa, pippuria
  • 1/2 limen mehu
  • tarjoiluun: limelohkoja, raastettua cheddaria, nachoja, korianteria
Paloittele kana ja paista lähes kypsäksi pannulla. Lisää silputut sipulit pannulle loppuvaiheessa ja kuullota muutama minuutti.

Lisää kattolaan kanaliemi, tomaattimurska, mustapavut, maissi ja chili. En anna määrää koska se riippuu niin paljon chilin tulisuudesta. Maista! Kiehauta keitto ja surrauta se sitten sileäksi sauvasekoittimella. Mausta juustokuminalla, jauhetulla korianterilla, suolalla, pippurilla ja fariinisokerilla. Lisää joukkoon kana-sipuliseos ja anna maustua parikymmentä minuuttia. 

Lisää lopuksi limenmehu ja tarkista kaipaako keitto muita mausteita. Tarjoa keiton kanssa limeä, raastettua cheddaria, maissilastuja ja tuoretta korianteria. Keiton kyytipoikana maistuvat hyvin quasadillat, joihin voi laittaa täytteeksi simppelisti salsakastiketta ja cheddaria. 


Muistakaa äänestää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...