keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Suklaa-vadelmajuustokakku purkissa

Tyttäremme 1-vuotisjuhlissa suosituimman makean tarjottavan tittelin nappasi tämä pilttipurkkiin rakennettu vadelmajuustokakku. Halusin vadelman makupariksi suklaata - ja halusin että sitä on paljon. Siksi perinteinen juustokakun keksipohja ei hotsittanut. Päätinkin tehdä pohjan suosikkisuklaakakustani, joka on mutakakkumaisesti hyvin runsas ja "märkä", mutta ei kuitenkaan yhtä valuva kuin varsinaiset mutakakut.



Sotkuista puuhaahan se kakun tunkeminen pilttipurkkien pohjalle oli, mutta en lähtenyt purkkeja mitenkään erityisesti siistimään, vaan annoin jäädä suklaata reilusti myös purkin reunoille. Ei ne lopulta niin ronskeilta näyttäneet kun laittoi koristeet paikalleen.

Nämä olivat kivoja juhlatarjottavia myös siinä mielessä, että tein suklaakakun jo aiemmin ja laitoin sen murennettuna pakkaseen. Täytin pilttipurkit kakulla ja vadelmajuustokakkutäytteellä edellisenä päivänä, samoin kuin suklaahärpäkkeet. Itse juhlapäiväksi jäi siten vain purkkien koristelu.



Suklaa-vadelmajuustokakku purkissa
(40 kpl)

Suklaakakku vadelmajuustokakun pohjaksi
(27cm vuoka)

  • 200g voita
  • 400g tummaa suklaata
  • 8 keltuaista
  • 450 g tomusokeria
  • 2 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 8 valkuaista
  • 4 tl vaniljasokeria 

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa, jäähdytä. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri. Sekoita keltuaisvaahtoon sulatettu suklaa ja kuivat aineet. Vaahdota valkuaiset, lisää vaniljasokeri. Nostele valkuaisvaahto muuhun seokseen. Paista hyvin voidellussa vuoassa 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Jäähdytä kakku ja murenna se. Painele kakkumuru purkkien pohjalle lusikkaa apuna käyttäen ja nosta kylmään odottamaan.

Vadelmajuustokakku

  • 800 g pakastevadelmia
  • 6 dl kermaa
  • 2 prk vaniljarahkaa
  • 600g maustamatonta tuorejuustoa
  • n. 1-2 dl sokeria
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 7 liivatelehteä

Kuumenna vadelmat kattilassa koko ajan sekoittaen. Anna kiehua 2 minuuttia ja jäähdytä. Pane liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi.

Sekoita keskenään rahka, tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja vadelmat. Kiehauta 3 rkl vettä. Puserra liivatelehdet vedestä ja lisää kuumaan veteen. Sekoita kunnes ne liukenevat. Lisää liivate-vesiseos vadelmatäytteen joukkoon huolellisesti sekoittaen. Lisää kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Tarkista makeus ja lisää sokeria tarvittaessa. Pursota seos purkkeihin, laita kannet kiinni ja nosta purkit jääkaappiin hyytymään yön yli.

Koristeet

  • 400g pakastevadelmia
  • pari rkl sokeria
  • pari tl vaniljasokeria
  • 2 dl kermaa
  • 1 levy suklaata
  • tuoreita vadelmia

Tee suklaakoristeet. Paloittele suklaa ja sulata sitä mikrossa (250 W) 20 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen. Lusikoi sula suklaa vahvaan pakastepussiin. Anna jäähtyä hetki. Aseta leivinpaperi leikkuulaudan tai tarjottimen päälle. Leikkaa pussin kulmaan pieni reikä ja pursota haluamanlaisiasi suklaakuvioita leivinpaperille. Nosta kuviot alustoineen jääkaappiin kovettumaan. Ota suklaakoristeet jääkaapista vasta koristeluhetkellä, voit kuitenkin valmistaa ne edellisenä päivänä.


    Tee vadelmahillo. Kuumenna vadelmat kattilassa koko ajan sekoittaen. Anna kiehua 2 minuuttia ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Vadelmat saavat jäädä kirpakoiksi. Jäähdytä. 

    Koristele purkit. Laita ensin kuhunkin purkkiin pari lusikallista vadelmahilloa vadelmajuustokakkukerroksen päälle. Pursota sitten pinnalle kermavaahtoruusuke. Viimeistele suklaakoristella ja tuoreilla vadelmilla.


    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...