torstai 22. joulukuuta 2016

Vohvelit ja piparkakkujäätelö

Meillä vietettiin eilen pienimuotoisia pikkujouluja, kun Pihlan kummit tulivat joulupuurolle. Jälkiruoaksi paistoin vohveleita ja jouluhenkistä piparkakkujäätelöä. Kokeilin ensimmäistä kertaa oikaista jäätelönteossa käyttämällä kermavaahtoa ja kondensoitua maitoa, ja helppoa se todentotta oli. Jäätelön koostumus pysyi myös sopivan pehmeänä, vaikka jäätelö oli pakkasessa yön yli. Mitään sekoitteluja jäätelö ei myöskään kaivannut perinteisen jäätelöreseptin tapaan. 



Tuhtiahan tällaisesta _kermajäätelöstä_ tulee, joten vähän pienimpikin määrä riittää taltuttamaan makean nälän. Etenkin tällainen pipareilla maustettu jätski oli todella stydiä kamaa, joten annosta kannattaa keventää kirpeillä marjoilla, esimerkiksi piparkakkujen kanssa hyvin yhteensopivilla puolukoilla tai karpaloilla. 

Uusi vohvelirauta!* Tuhosin entisen banaanivohveleilla...

Rapeat vohvelit

(n. 10 kpl)

  • 100g voita
  • 2,5 dl vissyvettä
  • 2 dl maitoa
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
Sulata rasva ja jätä jäähtymään. Sekoita vissuvesi, maito, vehnäjauhot ja leivinjauhe sileäksi taikinaksi ja lisää jäähtynyt voisula. 

Kuumenna vohvelirauta ja voitele se ensimmäistä paistokertaa varten ja sen jälkeen vain tarvittaessa. Paista vohvelit kauniin kullankeltaisiksi ja tarjoile heti piparijäätelön ja puolukoiden tai karpaloiden kanssa.

Piparkakkujäätelö
  • 5 dl kuohukermaa
  • 1 tlk kondensoitua maitoa
  • 150 g piparkakkuja
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon kondensoitu maito. Murustele piparit ja sekoita seoksen joukkoon. Pipareista saa jäädä isompiakin paloja, ne pehmenevät jäätelön seassa. Peitä kulho kannella tai kelmulla ja pakasta yön yli tai vähintään neljä tuntia.




* Vohvelirauta saatu lahjana keittiötarvikkeiden verkkokaupasta Kitchentime.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...